perjantai 31. tammikuuta 2014

Nimetön myssy

Kuopus toivoi taas uutta myssyä, vaikka vasta jouluna sai kaksi. Hän kertoi puhelimessa ja somessa, millainen tällä kertaa, mutta pyysin häntä piirtämään kuvan. Eikä siinä kauaa mennyt, kun suunnitelmat olivat minulla. Myssy on taas kaksinkertainen, ja sitä voi pitää kummin päin vain.

http://farm4.staticflickr.com/3673/12222263294_8b8a3ce47f_c.jpg

Malli: Nimimyssy 29-6-113,Jokanaisen Käsityökurssi, Ravelryssa
Lanka: Schachenmayr SMC Extra Merino,
värit violetti 48, oranssi 34 ja valkoinen 01
100% merino, 130 m/50 g
Puikot: pyöröpuikot nro 3
Koko: mies
Menekki: 134 g
114 silmukkaa

http://farm4.staticflickr.com/3773/12221726043_ef77a59609_z.jpg

En ole ollut oikein tyytyväinen kirjoneulekäsialaani, joten nyt päätin kokeilla vähän minulle uusia kikkoja. Tuon ekan kirjoneuleraidan neuloin kuten ennenkin, numeroa paksummilla puikoilla ja pitäen lankoja yhtä aikaa kädessä niin kuin ennenkin. Lopuissa kirjoneuleraidoissa en vaihtanut puikkoja paksummiksi, mutta olin tarkkana siitä, että pidin tuon kuviolangan aina etummaisena ja pidin sormella aina vain sitä lankaa, mitä neuloin. Varmistin myös kaiken aikaa, etteivät lankajuoksut kiristä. Ja voihan mokoma, kyllä tuo kuvio erottuu selvästi paremmin noin tehtynä. Nyt siis tiedän, miten jatkossa lankoja pidän.

Toinen puoli myssystä on kaksivärinen ja raidallinen.

http://farm6.staticflickr.com/5527/12221728893_9b675bfe7d_c.jpg

 Violetti lanka meinasi loppua, joten raidoista ei tullut ihan sellaiset kuin oli tarkoitus. Toivottavasti kuitenkin kelpaa.

Ja ne suunnitelmathan olivat tällaiset.

http://farm4.staticflickr.com/3762/12238841536_eb30168047_o.jpg

http://farm4.staticflickr.com/3783/12238841906_9209a702ff_o.jpg
 Myssy on vielä matkalla Alppimaahan, jossa Kuopus sitä odottelee. Juuri äsken soiteltiin, ja hän kertoi, että oli unohtanut tämän hatun tänään linja-autoon. Murrr... Sinne todennäköisesti meni Wollmeise-myssy, harmi sentään. Se oli Kuopuksellekin kovasti mieluinen. Pyysi neulomaan uuden samanlaisen, jos ei tuota löydy. Harkitsen...

Tuntuu uskomattomalta, että huomenna on jo helmikuu. Nopeasti on tämä tammikuu mennyt. Sunnuntaina on taas ilmoittautuminen Päivölän Retriittiin. Aion yrittää mukaan tällä kertaa. Pidättehän peukkuja pystyssä, että onnistun!

Oikein mukavaa viikonloppua ja helmikuun alkua,

toivottelee

Hepsi

sunnuntai 26. tammikuuta 2014

Tätä sun sitä

Eli samoilla linjoilla ollaan edelleen. Myssy kyllä valmistui tänään, mutta kuvia siitä ei vielä ole. Siispä jotakin muuta.

Viikko sitten kävimme Esikon luona Kalliossa. Miehellä oli vähän poraushommia uudessa kämpässä, minä vain neuloin ja kuvailin. Esikko oli löytänyt tällaisen kivan kirjainlappusetin jostakin. Aika kiva idea.

http://farm6.staticflickr.com/5542/12159152065_845a540eaf_b.jpg

Kun hommat oli hoidettu, olikin jo kiljuva nälkä. Kävimme syömässä läheisessä Sävelessä.

http://farm3.staticflickr.com/2854/12159090893_b4a8f6e8a4_c.jpg

Ruoka oli hyvää, ja paikka ihan viihtyisä. 

Kotimatkalla kävin sytyttämässä kynttilän vanhempieni haudalle ja samalla kuvasin viimeinkin vanhan kotikirkkoni, vaikka pakkanen paukkui hurjia lukemia.


Kymin kirkko. On se vaan kaunis!

Viikolla koulussa muisteltiin vielä vähän uutta vuotta ja piirrettiin ilotulitusta.

http://farm3.staticflickr.com/2815/12159079013_6259e5ee67_b.jpg

Tällaisia meillä on nyt luokassa pitkä rivi. Eivätkös olekin upeita? Idea ei ole omani, vaan lainattu Kässä ja kuvis -blogista. Kiitosta vaan kivasta ideasta!

Ensi kerralla siis todennäköisesti luvassa kuvia myssystä, joka matkaa sitten postitse Alppimaahan. Hei siihen asti ja mukavaa uutta viikkoa!

Toivottelee

Hepsi 

ps. Kiitos kaikille, jotka heppailivat edelliseen postaukseen. Olette ihania! ♥

lauantai 18. tammikuuta 2014

Sitä sun tätä

Kiitos paljon mukavista kommenteistanne edelliseen huivipostaukseen. Niitä on aina niin kiva lukea. 

Maanantaina Nuutin päivänä meillä laitettiin joulu pois hieman haikein mielin jälleen kerran. Koti tuntuu aina niin tyhjältä, kun kaikki koristeet on riisuttu ja kuusi laitettu ulos. Sääli sitä oli pois heittää, kun se näytti niin hauskalta.
http://farm8.staticflickr.com/7301/12013242713_0ce2d843ff_c.jpg

Tänä vuonna kuusi ei karissut lähes ollenkaan ja alkoi tosiaan kasvaa ihan kunnolla. 

Ulla yllätti iloisesti lähettämällä jäsenilleen mahtavan kalenterin täynnä upeita ohjeita ja tuttuja kasvojakin. 
http://farm4.staticflickr.com/3725/11913017253_8d413ec956_b.jpg

Kannattaa siis olla jäsen! Jos et vielä ole, niin liity ihmeessä. Jäsenmaksu on vain vaivaiset 10e, ja samalla tuet ainutlaatuisen nettineulesivuston julkaisemista. Ullan sivuillahan on valtavasti tietoa ja paljon ohjeita, ja kaikki ihan ilmaiseksi. Plussana vielä joskus jotain tällaisia yllätyksiä.

Vuoden alkajaisiksi olen joutunut ostamaan vähän lankaa. Arja kauppasi Big Fabelia, ja pakkohan sitä oli ostaa, kun en sitä ole vielä kokeillut.
http://farm6.staticflickr.com/5535/11913188934_6400205d1f_b.jpg 


http://farm8.staticflickr.com/7305/11913617066_39655f4766_b.jpg

Kauniita värejä. Sitten piti taas käydä paikallisessa lankakaupassa ostamassa - arvatkaas mitä?
http://farm8.staticflickr.com/7379/12013669535_847670cfeb.jpg

Siellä on aina niin paljon muutakin ihanaa kuin lankoja. Otin muutaman kuvan uudella "älylläni", ihanaisella Samsung Galaxy Trend plussalla. Olen siis minäkin siirtynyt älypuhelinaikaan. Siinä sitä on aikaa mennytkin puhelinta opetellessa ja säätäessä mieleiseksi. Olen siihen vallan ihastunut.

Mutta siis ne pari kuvaa, jotka eivät niin hyviä ole, vaikka kuvien sisältö sitä onkin. Minä vasta opettelen.
http://farm3.staticflickr.com/2826/12013672985_52ce41e5b4_z.jpg
http://farm4.staticflickr.com/3672/12013671445_60440c005a_z.jpg

Tällä kertaa ostin muutaman parafiinikynttilän niiden lankojen lisäksi. Joko arvasitte? No ihan oikein, myssylankaa tietenkin.
http://farm6.staticflickr.com/5530/12013776096_f984e8e263_b.jpg

Tällä kertaa tulossa on nimetön nimimyssy. Kolmas väri on oranssi ja suunnittelu on Kuopuksen. Aivan alkutekijöissään myssy vasta on. Neulomaan en ole paljon ehtinyt, kun työt ovat taas alkaneet ja myös iltaharrastukset. Kai se taas tästä tasaantuu. Toivotaan ainakin niin.

Jos jaksoit lukea tänne asti, niin hihkaise kommenttilootaan hep. Oot sankari! =)

Lauantai-illan pakkasterkuin,

Hepsi

sunnuntai 12. tammikuuta 2014

Revontuli nro 16

Hyvä ystäväni täytti eilen kunnioitettavat 50 vuotta. Kuulemma lahjoja ei olisi tarvinnut tuoda, mutta tietenkin neuloja haluaa muistaa ystäväänsä pehmeällä paketilla. Ja mikäpäs muukaan sopisi yhtä hyvin viisikymppiselle aikuiselle ja kypsälle naiselle kuin tämä jo niin moneen kertaan käytetty malli. =)

http://farm4.staticflickr.com/3806/11911017864_e497902b03_b.jpg

Malli: Revontuli/AnneM, Ravelryssa
Lanka: Evilla Artyarn 8/2 väri A-83
Puikot: Knit Picks pyöröt nro 4½
Koko: 181 x 76 cm
Menekki: 145 g
Tuplapäättely

http://farm4.staticflickr.com/3810/11910852863_510694fd51_b.jpg

Aloitin neulomisen uudenvuodenaattona ja pysyin aivan aikataulussa. Huivi oli valmis torstaina, ja perjantaina laitoin sen huuhteluaineveteen pehmenemään siksi aikaa, kun kävin vähän auttelemassa juhlapaikalla. Illalla sen sitten pingotin, ja juhlapäivänä juuri ennen lähtöä mies ehti sen vielä kuvatakin.

Mietin väriä huolella ja taisin osua ihan oikeaan. Huivi nimittäin sopi oivasti synttärisankarin asuun. Oikeastaan ihan kuin se olisi etukäteen harkittu, vaikken minä tiennyt yhtään, minkä väriseen asuun ystäväni pukeutuu.

http://farm6.staticflickr.com/5509/11911013894_767f9c3a45_z.jpg

Revontulta on aina yhtä mukava neuloa, joten tuskin tämä vieläkään viimeiseksi jää. Tällä kertaa siihen yhdistyi myös pieni opetustuokio, sillä eräs toinen ystäväni oli aloittelemassa omaansa meillä viikko sitten. 

Eiliset juhlat olivat vallan mahdottoman hauskat. Ohjelmaa oli vaikka minkälaista, eskariopesta kun oli kyse. Pääsimme sambaamaan ja nauttimaan "Vain elämää" -tähdistä sekä mukavista lauluesityksistä. Äsken vielä kävimme rääppiäisissä syömässä sitä, mitä jäljelle jäi. KIITOS!

http://farm6.staticflickr.com/5524/11911023234_2ffd56e120_c.jpg

 Tästä on hyvä alkaa tämä uusi käsityövuosi ja alkava työviikko. Oikein mukavaa viikkoa sinullekin!

toivottelee

Hepsi
 

torstai 2. tammikuuta 2014

Vuoden 2013 saldo

Nyt sitten yhteenvetoa siitä, mitä viime vuonna tulikaan saatua aikaan.

Vuonna 2013 sain valmiiksi:
 
Sukkia tai tossuja 14 paria
Myssyjä 14
Huiveja 6
Puseroita tai neuletakkeja 4
Lapasia 3 paria
Patalappuja tai rättejä 3
Afrikkalaisia kukkia 31
Isoäidin neliöitä 5

Yhteensä siis 46 valmistunutta Hepsin käsistä, 49 jos lasketaan päivitykset valmistuneista tai 80 jos lasketaan jokainen lappukin erikseen.
 
  Näet kaikki myös kuvina omalla sivullaan, ja kuvasta pääset klikkaamalla aina lukemaan kyseisen postauksen. Myös Flickristä voit katsella kuvia tai vaikkapa diaesityksen.
 
Sitten taas sama kollaaseina. Ensin sukkia.
 
http://farm3.staticflickr.com/2849/11711506965_78533cc45b_b.jpg
 
Lisää sukkia ja tossuja. Neljä paria olen ottanut omaan käyttööni, yhdet ovat vielä lahjalaatikossa ja loput lämmittävät muita jalkoja.

http://farm3.staticflickr.com/2873/11711732913_3a96113a64_b.jpg

Sitten myssyt, ensin ne nimelliset, joista yhdestä on kuvattu myös kääntöpuoli.
 
http://farm3.staticflickr.com/2873/11711526505_b3ccfdb19a_b.jpg
 
 Sitten loput myssyt. Yhtään myssyä en viime vuonna neulonut itselleni, vaan kaikki on lahjoitettu eteenpäin.

http://farm4.staticflickr.com/3742/11711871663_d2e314f8f6_b.jpg

Sitten huivit, joista vain kaksi on Revontulia. Tuo pinkki Liftari on minun, lilahtava samanlainen odottaa vielä ottajaansa, toiset ovat jo maailmalla.

http://farm4.staticflickr.com/3715/11711681943_9dd47851c4_b.jpg

Seuraavaksi villatakit ja se yksi pusero. Minulle kaikki muut, paitsi tuo pikkuinen. Käyttövaatteita kaikki.

http://farm3.staticflickr.com/2823/11711641605_200de1dd0b_b.jpg

Lapasia neuloin viime vuonnakin vain muutamat. Molemmat Pöllöt menivät lahjoiksi, mutta ihanaiset Kuplat on mun.

http://farm4.staticflickr.com/3758/11712301196_c7e980b5d0_b.jpg

Viimeisenä kaikki ne kodin tekstiilit, joista Isoäidin neliöt menivät ystävyyden peittoon ja Afrikan kukat odottavat vielä lisää kavereita ja kokoamista. Muutamaa niistä käytetään kyllä lasinalustoina.

http://farm6.staticflickr.com/5550/11711699613_77bcddb6b7_b.jpg

Lankavarastoani sain hiukan pienennettyä, sillä ostin tai sain lankaa 5,7 kg ja sain sitä neulottua tai virkattua melkein 6,1 kg. Vähemmän kuin viime vuonna, mutta vähän enemmän kuin kahtena edellisenä vuonna.

Kovasti olen nauttinut edelleen neulomisesta niin yhdessä kuin yksinkin, joten sama tahti tulee jatkumaan. Toivottavasti viihdytte jatkossakin kanssani, ja onnistun antamaan vinkkejä ja innostusta teille rakkaat lukijani. Minä ainakin saan molempia runsaasti teiltä kanssaneulojilta. 
 
Siispä käsityö- ja idearikasta vuotta teille kaikille!

toivottelee

Hepsi

keskiviikko 1. tammikuuta 2014

Piip, piip ja Hyvää uutta vuotta!

Uusi puseroni valmistui jo lauantaina, ja sunnuntaina oltiin muuttamassa Esikkoa Itä-Pasilasta Kallioon. Tarkoitus oli kuvata pusero samalla reissulla, mutta kuvaamatta jäi. Pusero nimittäin unohtui kotiin, eikä siinä muuttotohinassa aikaakaan olisi kyllä ollut. Saatte siis taas tyytyä ihan tavan pihakuviin.

http://farm8.staticflickr.com/7305/11688021436_77706cae33_c.jpg

Malli: Pipit, Heidi Kirrmaier, Ravelryssa
Lanka: Rowan RYCWool Tweed
, väri 960 
90% merino, 10% viskoosi,  50g/110m
Puikot
:
pyöröpuikot nro 3 ja 3½
Koko: L2
Menekki: 524 g
Pituutta lisätty ainakin helmaan

http://farm4.staticflickr.com/3747/11687618314_9bcb321a21_b.jpg

Tuntui hauskalta, kun hoksasin, että tuo Pipit ilmeisesti tarkoittaa suomeksi kirvistä. Paikallinen musiikkiopiston lapsi- ja nuorikuoro Kirviset kun on aikanaan ollut tärkeä osa elämäämme. Nyt miulla on siis uusi Kirvis-paita, ja oikein kiva paita onkin. 

http://farm6.staticflickr.com/5528/11687622554_d1c2cd2714_c.jpg

Tämä on muistaakseni kolmas Heidin malli, minkä olen neulonut, eikä tämäkään pettänyt odotuksia. Ohje oli erittäin hyvä ja täsmällinen. Sitä oli helppo seurata. Tämäkin on neulottu saumattomasti, ensin tuo kaarroke poikittain, ja sitten siitä poimittiin silmukat ja neulottiin alaosa. Ja kun silmukat lopussa oli päätelty, oli pusero valmis. Ei tarvinnut enää kuin langanpäät päätellä ja pienet helman reunan saumanpätkät ommella. Kätevää ja juuri sellaista kuin puseron neulominen minusta pitää ollakin.

http://farm8.staticflickr.com/7384/11687266875_a803f14340_b.jpg

Langan ostin Karnaluksista toissa syksynä, ja sitä jäi vielä muutamia keriä. Ihan mukavaa lankaa, valitettavasti sen valmistus on lopetettu. Tykkään kovasti uudesta neuleestani ja olen sitä jo ehtinyt käyttääkin kahdesti. Ja tulen varmasti käyttämäänkin, kun työt taas kohta alkavat.

Vuosi vaihtui mukavasti sukulaisten kesken tässä kotosalla ilman ensimmäistäkään rakettia tai paukkua. Kyllä niitä silti kuului ja olisi näkynytkin, jos olisi mennyt katsomaan. Onhan noita jo vuosien saatossa nähty ihan tarpeeksi.

Loppuun vielä kuva luonnonoikusta.

http://farm8.staticflickr.com/7343/11687508353_a2cfb7e1cc_c.jpg

Sain keväällä pikkuruusun, joka ei näköjään kuole eikä edes palellu, porskuttaa vaan. Maailmankirjat sekaisin kaiketi...

Oikein hyvää tätä alkanutta vuotta 2014!
Viime vuoden neulesaldoon palaan myöhemmin.

t. Hepsi