lauantai 24. tammikuuta 2009

Uusia aloituksia / New beginnings


Mutta ihan ensin täytyy tännekin vähän kauhistella tämän päiväistä kuopuksen lätkäpeliä. Olin kirjurina ja huh! Jäähyjä tuli roppakaupalla, lopulta ihan vapisutti ja pelotti, että mitähän tässä vielä tapahtuu. Vastustajat olivat Järvenpäästä ja kyseessähän ovat siis jo B-junnut eli kooltaan lähes aikamiehiä, mutta muuten ihan keskenkasvuisia. Tuomareiltakin meinasi homma karata käsistä, mutta onneksi ei kuitenkaan mitään pahempaa sattunut. Kielenkäyttö oli hurjaa - ainakin jäähyaitioissa. =( Enpä toista kertaa tällaista peliä tahtoisi nähdä. Onneksi oma poika sai vain yhden jäähyn.

No se siitä. Nyt on jo mieli parempi mieli, kiitos Suomen upeiden naistaitoluistelijoiden. Onnea vaan Lauralle ja Susannalle!

Uutta on siis pistetty puikoille, vaikkei entisetkään ole valmistuneet. Aina se uuden aloitus vain iskee salakavalasti takavasemmalta, ihan niinkuin huomaamatta. =) Tällä kertaa puikoille pääsi ensin uusimmat langat eli Knit Picksit. Myssyä on tulossa tyttärelle.


Jos tämä nyt vain alkaa sujua. Tikkuista on nimittäin. Kovasti meinaa kiristää tuo kirjoneule, joka tehdään palmikonkierroin. Kerran jo alun purin.

Toinen alku sitten. Pitihän minunkin sitten aloittaa tämä Lankakomeron Kevätpäiväntasausyllätyshuivi. Jännää nähdä, minkä kokoinen tästä tulee. Lanka on nimittäin Tallinnasta ostettua unelmanohutta merinoa.


Tässä on nyt vasta ensimmäinen vihje tehtynä. Illalla sen neuloin ja ainakin siihen yksi virhe tuli, koska pari ylimääräistä silmukkaa piti jossain kohtaa kaventaa. Mukavalta se silti näyttää.

Fabel-sukatkin ovat molemmat jo yli kantapään. Saa nähdä, kuinka pitkät varret neulon. Polvisukkia niistä ei varmaan kuitenkaan ihan tule.

Arvontaan voi vielä osallistua!

I was today in my lastborn's ice hockey match as a marker. It was horrible! The players got many, many penalties. They are 16-17 years old and quite tall but still so little. I was scared what would happen but fortunately nothing very bad did happen. Phuuuh!

I have started two new knittings. First a hat for my daughter and then Vernal Equinox Shawl Surprise.

You can still take a part in the lotterie!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Lämmin kiitos kommentistasi! =)