tiistai 15. heinäkuuta 2008

Noro-Amandat / Noro-Amandas



Malli/Pattern: oma/own, Amanda-sukat
Lanka/Yarn: Noro Kureyon Sockyarn, väri/colour S180, 50 g
Puikot/Needles: 2 ½ Addin bambupyörö 100 cm
Koko/Size: 39-40



Tämä oli ensikosketukseni Noro-lankoihin, mutta ei varmaankaan viimeinen. Lanka oli mukavaa neuloa ja tiivistä pintaa syntyi nopeasti. Ohjeen mukaisella silmukkamäärällä neuloin kärjen, kiilalisäyksiä tein vain 7x2 eli kantapään tein 50 silmukalla (16-18-16). Lyhennetyt kerrokset aloitin siis myös aiemmin. Tällöin varren takaosaan jäi vain nuo 32 s eli reunoissa kulkee vain kaksi nurjaa ohjeen kolmen sijaan ja keskellä on 8 nurjaa ohjeen 9 sijaan eli kaventaa siinä kohtaa ei tarvinnut. Reunajoustimesta olisi tullut liian löysä samalla silmukkamäärällä, joten ekalla joustinkerroksella kavensin 6 s. Näin siitä tuli hyvä.
Erilainen lanka aiheuttaa aina muutoksia, mutta näillä muutoksilla sukista tuli minun 39½ numeron jalkaani juuri sopivat.

Priimassa ei muuten ollut vielä myynnissä Noron sukkalankoja. Elokuussa kuulemma tulee ja montaa eri väriä.



Väritkin osuivat aika hyvin kohdalleen. Minulle oli yllätys, että kerässä oli noin montaa eri väriä. Yhteen sukkaan sopivat juuri kaikki sävyt. Jos varren olisi tehnyt vielä pitemmäksi, ei sukista olisi tullut samanlaisia. Lankaa jäi yli 40 g, joten siitä saa vielä toisetkin, matalavartisemmat sukat. Jospa ne tulevat sitten tyttärelle, kun nämä taitavat olla hänelle vähän liian suuret. Hih!

This was first time I knitted Noro but not the last, I think. I had to shape the pattern a bit. I didn't do so many increases in the heel, only 7x2. So I knit the heel with 50 st ( 16-18-16). Then I had only 32 st on the back side. I also knitted the rib so that I decreased 6 st in the first rib round. With these shapings these socks are just fitting for me.

The colours are quite fitting together too. I was suprised that there were so many different colours in one yarn. They all barely fitted in one sock. The yarn left over about 40 grams, so I can knit another socks too but with lower legs. Maybe they'll be then for my daughter, because these ones are a bit too big for her. Lol!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Lämmin kiitos kommentistasi! =)