sunnuntai 6. toukokuuta 2007

Tuli tilattua lankaa...




mutta ihan tarpeeseen. Vappupäivänä tein Novitalle tilauksen ja paketti tulikin jo perjantaina. Yllättävän nopeasti! Olin varautunut jopa parin viikon odotukseen. Kovin kalliit ovat kyllä nuo Novitan toimituskulut ainakin toistaiseksi, mutta langat olivat sinänsä edullisia.



Woolista on tarkoitus tulla pipo armaalleni. Juu juu, tiedän, että pipohan hänelle on tulossa siitä vaaleasta Samoksestakin. Mutta en ole vuosikausiin hänelle myssyä tehnyt, niin että ajattelin tehdä niitä nyt sitten kaksittain. Yhden vanhan tekemäni pipon hän käytti vallan repaleiseksi asti. Jämät on kyllä vielä tallella ja aion ottaa niistä kuvan, kunhan ennätän.

Vihreästä Samoksesta aloitin jo eilen illalla jakkua itselleni. Malli on Modan kesä-lehdestä n:o 68. Sen ovat jo tehneet ainakin Villanne ja SeijaP.  Heidän tekemiään jakkuja olen käynyt ihailemassa useasti.

Tein myös eilen taulukon puikoistani ja koukuistani ja liitin sen tuonne omalle sivulleen.

Nyt on varmaan alettava ruuanlaittoon, jotta tytär ehtii esiintymään.
Illalla sitten varmaan on vasta neulomisen aika.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Lämmin kiitos kommentistasi! =)