perjantai 30. maaliskuuta 2007

Hohtokeilausta


Olin illalla hohtokeilaamassa Oriflame-ystävien kanssa. Se oli hauskaa!!! Keilaamista en ole aiemmin kokeillut muuten kuin joskus kouluaikoina kerran tai pari. Näinköhän sitä nyt hurahtaa tuohonkin vielä... Opettajat ovat menossa nyt lähiaikoina myös radalle. Siinä olisi hyvä mahdollisuus kokeilla hommaa uudestaan.

Huomenna on ohjelmassa SM-liigaa Hesassa ja sunnuntaina teatteria niin ikään Hesassa. Välillä kyllä käydään kotona nukkumassa. Lätkäreissu on pojan joukkueen järkkäämä ja teatteri taas opettajien. Eilen olin oman koulun kanssa myös teatterissa. Eli kovasti sattuu menoja nyt tähän aikaan. Onneksi pääsiäisenä ei ole mitään erityistä tiedossa. Silloin vain rauhassa neulon ja nautin. Mutta nyt vielä pitää yhdet pyykit laittaa kuivumaan ja sitten unten maille. Vai vieläkö pitäisi vähän mallitilkkua neuloa...

Muuten, tytöllä oli tänään röyhelöhuivi kaulassa pianotunnilla... YES!

Vielä tästä


Pitää vielä laittaa yksi kuva siitä epäonnistuneesta huivista. Tuo mallineule on niin kaunista, että jossain vaiheessa on pakko tehdä siitä ihan kunnollinen huivi.

Elämä jatkuu


Kaikesta huolimatta, elämä jatkuu. Kiitos kaikille osaa ottaneille! Onnelliset muistot todella lohduttavat, mutta varmaan vielä kauan, kauan Lotta tulee mieleen useamman kerran päivässä...

Käsitöitä olen silti tehnyt vaikken eilen blogiani päivittänytkään. Eilen kirjoitin ensin pari pöytäkirjaa siitä tiistain kokouksesta. Sitten Idolsia katsoessa virkkasin sen röyhelöhuivin Modan kevät-lehdestä.




Lapsia nauratti koko huivi vallan kovasti. Minusta siitä tuli ihan hauska ja ihanan pehmeä. Saa nähdä, kenen käyttöön se päätyy, mutta helppo ja nopea se oli tehdä. Lanka on siis Novita Palmaa. Käytin koukkua numero 7, koska ohjeen mukaista numeroa 8 ei ollut.  Tein myös aloitusketjuun 10 ketjusilmukkaa enemmän kuin ohjeessa. Kuvassa huivi on tyttäreni kaulassa vähän hassusti yöpuvun päällä, mutta kun heti piti saada kuva otettua.
Huivi oli mukava yhden illan välityö.

keskiviikko 28. maaliskuuta 2007

Im memoriam Lotta


Surullisena ilmoitan, ettei meillä ole enää koiraa. Eläinlääkärisetä kävi tänään kotona päästämässä rakkaan lemmikkimme koirien taivaaseen. Ihana Lottamme oli ilonamme 11½ vuotta ja oli jo sairas ja väsynyt.
Kiitos Lotalle näistä ilon ja onnen vuosista ja lepää rauhassa!





tiistai 27. maaliskuuta 2007

Pientä päivitystä ja lankaostoja!


Lisäsin tuonne linkkeihin sellaisen linkin, josta pääsee katsomaan enemmänkin töissä teettämiäni askarteluja ja käsitöitä. Kokeilin blogintekoa nimittäin tuolla Suntuubilla ensin. Se tuntuu kuitenkin hankalammalta kuin tämä vuodatus, mutta silti pidän sitä nyt tuollaisena kuvagalleriana. Mitään tarinoita siellä ei ole. Kuvia lisään silloin, kun tulee teetettyä jotain uutta.

Eilen kävi Prismassa lankaostoksilla. Tälläisiä lankoja matkaan tarttui:




Yllätys, yllätys, etten ostanut yhtään vaaleanpunaista, vaikka sellaisiakin kyllä hypistelin.
Oliviat oli tarjouksessa , 2e kerä (kuten voi arvata kerien sotkuisuudesta), muut normaalihintaisia. Palmasta aion virkata lenkkihuivin, Malibusta mielin itselleni jonkunlaista toppia, Oliviasta en tiedä mitä. Ja jo kotiin tullessa harmitti, kun en ostanut tuota Oliviaa myös valkoista tai luonnonvalkoista. Muita värejä siellä ei ollutkaan. Nyt vain pitäisi löytää mieluisia malleja... Siinäpä sitä puuhaa. Ja kun vain mielellään tekisi eikä selailisi lehtiä. Joten ehdotuksia otetaan vastaan!!!

Harmittavasti illalla on yksi kokous, johon on pakko mennä. Sitten vasta käsitöihin ja kotitöihin...


maanantai 26. maaliskuuta 2007

Tulikos siitä jotain?


Eli tämä kertomus on siitä, miten hullua himoneuloja saattaa tehdä, kun pitää vain neuloa vaikkei edes ole tarpeeksi lankaa, ei oikeaa lankaa, eikä ties mitä...

Mutta eilinen päivä meni siis siellä L:rannassa Klaviatuuri-pianotapahtumassa.
Päivä oli tosi pitkä. Lähdimme kotoa ennen seitsemää ja palasimme varttia yli yhdeksän illalla.Mutta kyllä kannatti! Tyttäreni soitti upeasti ja pääsi myös illan päätöskonserttiin. Tyttären kummitäti oli myös kuuntelemassa ja tarjosi meille herkullisen ruuan. Kiitos vain EIJALLE!

Ja tulihan päivän aikana myös neulottua...  Otin mukaan vanhoja lankoja, Chalie Angorettea, Kitten Mohairia ja jotain ihme Geishaa. Niistä oli aikomuksena tehdä se
Feather and Fan Scarf-huivi.
Ja teinhän minä! Kävi vain niin, että ilman lankojen punnitusta ei oikein onnistunut arviointi ja huivista tuli vallan hassu. Aloitin tummanruskealla Charliella, josta olen joskus vuonna yks ja kaks tehnyt villatakin itselleni, sitten jatkoin kaksinkertaisella Kittenillä, vaaleanpunaista ja beigeä, niin pitkään kuin niitä riitti. Edit: Geisha ei väriltään sopinutkaan ensinkään yhteen noiden toisten kanssa. Sitten olisi pitänyt tietty neuloa vielä saman verran sillä ruskealla kuin alussakin. Mutta, mutta... Lanka loppui ennenkuin huivi! Sain sen kuitenkin valmiiksi juuri ennen bussin pysähtymistä. Ja tytär sanoi, että kyllä hän sitä voi pitää. Niinpä tässä sitten pianistityttäreni poseeraa uudessa huivissaan aamulla ennen kouluun lähtöä.



Se siitä yrityksestä. Pörröistä lankaa on lähes mahdotonta purkaa, joten pitäköön niin kauan kuin miellyttää. Mutta tuolla mallilla teen kyllä joskus ihan kunnollisenkin huivin. Oli se niin helppoa ja kaunista kuitenkin. Puikot oli muuten numeroa 6½
ja kuviota tein vain yhden mallikerran.

lauantai 24. maaliskuuta 2007

Myöhäisiltaa!


Tänään sain ekan Huopas-lapasen peukaloa vaille valmiiksi. Aikaa on mennyt mallien selaamiseen, kun tarvitsisin huomiseksi bussiin ja muutenkin odotteluajalle jonkun kätevän matkatyön. Ei oikein oo löytynyt.
Ehkä  aloitan Nukkumatin unisukkia tai
Feather and Fan Scarf-huivia, jonka mallin bongasin joskus Langankierre-blogista, mutta en löytänyt sitä sieltä enää. Onneksi kopsasin sen silloin koneelle. Kohtahan se on päätettävä, kun täytyy pakata langat ja puikot matkaan. Olisi kiva neuloa joku pusero ihan itselleni, mutta malli odottaa jossain löytäjäänsä.
Nyt täytyy mennä unten maille, sillä aamulla on oltava linja-autossa jo klo 7.10 ja kesäaikakin alkaa...

perjantai 23. maaliskuuta 2007

Viimeisteltyä...


vaan ei viimeisen päälle onnistunutta. Valmiit ovat lapaset, mutta kovasti on epötasaista tuo mun kirjoneuleeni, vaikka onhan näitä tullut tehtyä. Höyrytinkin ne, muttei se kovasti auttanut. Toivottavasti käytössä pinta tasoittuu. Lapasten omistaja lähti tänään ripari-viikonloppuleirille ja olisi mielellään ottanut nämä jo sinne mukaan. Vaan kun valmistuivat vasta myöhemmin.



Lanka siis seiskaveikkaa, puikot numero 3½. Joustimessa 40 s., sitten lisäsin 2 s. joka puikolla eli yht. 48 s. Peukalossa 22 s, hassu luku, mutta tuntui sopivalta.

Nyt pesulle ja nukkumaan. Neljältä tulisi telkusta Anaheim-Dallas peli ja minä olen niin lätkässä lätkään, että vakavasti harkitsen heräämistä jo siihen aikaan... Saas nähdä jaksanko.  Saisihan siinä taas samalla neuloa, ilmeisesti niitä Huopas-vanttuita.
Hyvää yötä kaikille ja mukavaa kun kurkistelette tännekin!


Taas jo perjantai!


Nopeasti nää viikot kuluu, ihan siivillä.
Tänään ne kuopuksen lapaset valmistuu ja MITÄS SITTEN? Huopas-lapaset on kesken, niitä on mukava neuloa kotona. Mutta sunnuntaina olen lähdössä kakkostyttären kanssa koko päiväksi pianokatselmukseen L:rantaan. Bussilla mennään ja jotain neulottavaa täytyy keksiä mukaan. Täytyy penkoa lankavarastoa...
Esikoinen on pyytänyt samanlaista läppäpipoa kuin siskollaan, mutta sitä en taida viitsiä vielä aloittaa.
Jos vaikka taas jotain huivia...

torstai 22. maaliskuuta 2007

Muiden käsistä...


Niinkuin tuossa esittelytekstissä sanotaan, laitan tänne joskus myös sellaisia juttuja, mitä en itse ole tehnyt. Esim. noita koulussa teettämiäni askarteluja, piirustuksia ja käsitöitä.
Noiden edellisessä postauksessa olevien heppojen kaava on muuten Askartelulehdestä jostakin numerosta joltakin vuodelta.
Tässä on samantyyliset jellonat niin ikään Askartelulehden kaavoilla.


Jä näin tulee kauniisti käytettyä ekaluokkalaisten pitkät hiirenhännät.



Hiirenhäntä on ommeltu kiinni helmilangalla jälki- eli tikkipistoin.

Nämä tällä kertaa, kun ei muita kuvia ole.
Nyt täytyy kuskata lasta ja jumppakin olisi sen jälkeen.
Sitten vasta neuleen pariin Idolseja katsellen, Yes!

Heppa höperöitä!


Laitetaanpa tänne nyt yksi koulussa teettämäni työ. Eli nämä ovat eka- ja tokaluokkalaisten tekemiä.
Eivätkö olekin suloisia?!



Kuopuksen lapaset ovat vielä kesken.


maanantai 19. maaliskuuta 2007

Kokonaan valmis!


Omppuhuivi oli yön pingotuksessa olohuoneen matolla. Tänään päättelin langat eli nyt se on aivan valmis.
Koekäytettykin se jo on, se oli kaulassa, kun kävin viemässä pojat harkkoihin ja hyvältä tuntui.
Kas tässä se on miun kaulassani!




Nyt vähän kotihommia, saunaan ja sitten neulomaan niitä kuopuksen lapasia. Niistä on vasta ensimmäinen tässä vaiheessa.



Värit ovat kuopuksen itse valitsemat ja malli myös hänen ja lanka siis seiskaveikkaa.
Kiitos Rouva Oranssille mukavasta kommentista!


sunnuntai 18. maaliskuuta 2007

Pari kerrosta vielä!


Tänään en ehtinytkään neuloa niin paljon kuin luulin. Ensin oltiin matineassa, jossa tytär soitti (upeasti soittikin!), sitten olin Oriflame-jaksoillassa (kiitos Sarille maljakosta!) ja sitten vielä 3 v.-synttäreillä.
Mutta silti, ne pari kerrosta ja sitten se on valmis, se omppuhuivi nimittäin. Neljä kerää on neulottu ja nyt siis enää ne viimeiset kerrokset.
Tässä kuitenkin jo kuvaa huivista.


Sen olisi voinut neuloa paksummillakin puikoilla, jolloin siitä olisi tullut ohuempi.
Nyt se on aika paksu. Mutta kyllä sillä käyttöä tulee olemaan, on se niin kauniin värinen
ja kuviokin erottuu kauniisti. En paljon jaksa neuleitani yleensä pingotella, mutta tää
täytyy kyllä pingottaa. Mutta ensin ne pari kerrosta.

Rakkaalle ystävälleni Ritulle kiitos kommenteista!

perjantai 16. maaliskuuta 2007

Huomenta!


Niinhän siinä kävi, että omppuhuivia olen neuloskellut nyt vain vallan ja kahdet lapaset odottavat käsityökorissani. Aloitin eilen kolmannen kerän eli kyllä huivi varmaan viikonlopun aikana valmistuu. Sitten laitan kuvaa. Kuopuskin tulee kameran kanssa huomenna kotiin.
Kävin ostamassa neljännen kerän tuota huivilankaa, koska mittailin ja laskeskelin, että kolmesta kerästä ei ihan riittävän pitkää tule. Mutta nyt puuron syöntiin ja töihin!
Mukavaa perjantaita kaikille!

tiistai 13. maaliskuuta 2007

Nyt on siis...


puikoilla kolme työtä. Siis ensiksi ne kuopuksen lapaset, joita aloitin toissa päivänä. Eilen sitten pistin alulle Huopas-lapaset. Ja tänään oli ihan pakko aloittaa omppuhuivia siitä Lollipopista. Töistä lähtiessä tuo Teddy-huivi tuntui nimittäin ihan liian paksulta, kun oli NIIIN lämmin ilma ja aurinko paistoi ja lämmitti. Joten keväthuivia kaipaa tää äityli nyt ihan kuumeisesti. Ehdin neuloa iltasella sitä sen verran, että jo nyt tykkään siitä ihan hurjasti. Se kenties siis valmistuu ekaksi, mutta ans' kattoo ny. Nythän voi aina vaihtaa työtä mielialan mukaan.
Mutta nyt nukkumaan.

maanantai 12. maaliskuuta 2007

Lankainventaario


Eilen kävin läpi lankavarastoni ja säilöin ne kaikki samaan paikkaan, isäni tekemään kapiokirstuun.
Ennen siinä oli kankaita, ne laitoin laatikoihin. Kyllä tuo tytär kakkonen ne varmaan vielä ompelee.
Langat mahtuivat kirstuun juuri ja juuri. Totesin, että seiskaveikkaa ei parane ostaa ennenkuin on ainakin suurin osa vanhoista neulottu. Poimin varastoistani kaikki pikkuiset kerät ja vein ne tänään töihin. Niistä lapset virkkaavat kummasti!

Vaikka lankaa on turkasesti, piti minun tänään kuitenkin käväistä paikallisessa lankaliikkeessä ostamassa kaksi kerää Huopasta, punainen ja harmaa. Sitä lankaa en ole vieläkään kokeilllut, vaikka pitkään on jo tehnyt mieli. Nyt aattelin niistä lapaset neuloa ja katsoa, miten ne koneessa huopuu.
Sitten piti vielä käydä kuitenkin Robbarissa tutkimassa, kuinka paljon Huopanen on siellä halvempaa. Ja olihan se, peräti euron. Pöh! Siellä oli kuitenkin niin ihanan väristä Novitan Samos Lollipopia, että pakko oli ostaa kolme kerää. Tietty siis sellaista vanhan roosan kirjavaa! Jospa siitä vaikka keväistä huivia itselleni tekisin jossain vaiheessa.



Eilen aloin kuitenkin neuloa niitä kuopuksen lapasia seiskaveikasta. Ahersin myös hetken erään ikuisuustyön eli vuosia sitten aloitetun puuvillaneuleen parissa. Ompelin saumoja yhteen, mutta en loppuun. Kenties tänään aloitan niitä huopaslapasia... Sitten on mullakin monta työtä kesken...
Kommentoikaa ystävät, jos täällä piipahdatte. Vaikka vain huikkaatte hei, niin tiedän, jotta ootte käyneet!

sunnuntai 11. maaliskuuta 2007

Huivi valmistui...


jo eilen illalla. Se olikin nopeatekoinen paksusta langasta. Kuvaa laitan, kunhan saan kameran. Kuopus vei digin mukaansa Rukalle.
Nyt onkin miettimistä, että mitä seuraavaksi. Kuopus valitsi itselleen taas lapaslangat ja piirsi mallin, mutta se tuntuu nyt jotenkin tylsältä. Katsotaan. Elokuvaa aletaan kohta katsoa tytär kakkosen kanssa ja jotain neulottavaahan siihen täytyy keksiä.
Muuten - AURINKO pilkisti äsken esiin pilven takaa! Mahtava kevään tuntu!


Tässä kuva. Väri on oikeampi siinä edellisessä kuvassa. Tämä on otettu eri kameralla. Ei uskoisi, että värit ovat noin erilaiset. Huivista tuli pehmeä ja vähän venyvä,mutta oli se jo tänään kaulassa. Lankaa käytin yhden kerän eli 100 g.

lauantai 10. maaliskuuta 2007

Uutta pukkaa...


Huomenta, vaikka päivähän nyt jo taitaa olla. Kuopus lähti aamulla viiden jälkeen Rukalle viikoksi kaverinsa + kaverin äidin kanssa. On siis pikkasen puhki olo, kun ensin valvoin myöhään tätä päivittäen ja sitten heräsin "yöllä" ja yritin sitten vielä nukkua.
Eilen aloitin uuden neuleen , kun sain lapaset valmiiksi


Huivi siitä olisi ihan miulle itselleni tulossa. Malli Ullasta, Joyride, puikot 10.Toivottavasti tänään ehtii jossain vaiheessa neulomaankin, on niin paljon muuta puuhaa.

Muita vanhoja




Tämä huivi lämmitti joskus rakkaan äitini hartioita. Nyt se lämmittää esikkoani siellä suuressa Cityssä.





Tytär Kakkonen poseeraa asusteissa mallia Hepsi. Seiskaveikkaa.





Nämä lapaset esikoiseni. Malli otettu esikon kummitädin neulomista sukista. Kiitos kumpsulle!

Sukkia mallia Hepsi


Eli niitä vanhemman sorttisia. Jo käytössä kulahtaneita, mutta vielä tallella olevia.
         
Nämä on isännän omat.                                     Nämä tehty omalle isälleni, jo edesmenneelle.
                                                                     Sitten minä käytin niitä ja nyt ne on            
                                                                     kuopuksella 14v. Varsinaiset perintösukat siis!


Punaiset tytärkakkosen, keltaiset tehty rakkaalle äidilleni, nyt niitäkin käyttää tytär.

Tässä parit tänä vuonna neulotut. Punaraitaiset ovat miun ihkaomat, jo pesussakin käyneet,
mutta pitsineulesukat vielä odottavat onnellista omistajaansa... Kukahan ne saa?




perjantai 9. maaliskuuta 2007

Ei näitä paljon ole...


...mutta aattelin nyt laittaa tänne viime vuotisia tekeleitäni.
Kuinkas ollakaan, tyttäreni sai villapaidan myös viime vuonna.
Ohje Novita syksy 05, lankana Isoveli Colori.


Jälleen sama lapsonen sai myös hauskan läppäpipon ja siihen sointuvat lapaset. Pipon ohje lapsen itsensä löytämä Suuresta Käsityölehdestä 2/06 ja lapaset mallia äiti. Pipossa lankana Maija kolminkertaisena kahta väriä käyttäen ja lapaset tietty seiskaveikkaa.



Neuleinnostus vaan jatkuu...


Ja uusia neuleita on valmistunut.
Tässä ensin tyttäreni villapaita, joka onnistui mielestäni vallan mainiosti. Tyttökin tykkää,
koska on ollut jo käytössä, vaikka pakkaset ennättivät loppua.


Malli on Moda-lehdestä 4/06 ja lanka mallin mukaan Istexin Lett Lopia.
Sain puseron viimeiset langat pääteltyä viime lauantaina 3. päivä ja sepä pääsi heti käyttöön,
kun lähdimme ostoksille.

Loppulangoista neuloin viikolla kahdet lapaset, kaksinkertaisella langalla puikoilla 5.

                
Ekat sai esikko ja toiset nuorempi tytär, se kolmaslapsi. Huomaa erilaiset peukut!  


Esikoinen kävi pitkästä aikaa kotona alkuviikolla ja sain viimein virkattua hänen bikininsä valmiiksi.
Aloitin niitä jo kesällä, mutta viimeistely vaati mallin paikalla oloa. Yllätyksekseni niistä tuli ihan sopivat.


Ohje on Modasta 3/04 ja lanka tietty puuvillaa Lyric Coats.

perjantai 2. maaliskuuta 2007

Ennen muinoin töitä



Tämän huivin olen joskus muinoin tehnyt esikolleni samettilangasta, Nyt sitä käyttää nuorempi tyttäreni aina silloin tällöin. Malli ihan omasta päästä.


Muistaako joku vielä lehden nimeltä Eeva-neule? Tämän hatun malli on jostain vanhasta sellaisesta ja tehty pari vuotta sitten. Lehteä ei ole enää tallella, mutta olen tehnyt aiemminkin samalla ohjeella myssyn ja siitä otin mallia tähän. Ensin neulotaan tuo palmikkoreunus ja sen alareunasta poimitaan silmukat jatkoa varten. Tulee aina sopiva! Lapset tosin tuumasivat, että tää on mummomallia, mutta SO WHAT! Minä tykkään!Lankana Novita Twist, puikot 6.

torstai 1. maaliskuuta 2007

Yritystä on vaan ei taitoa...


Tekipä mieli minunkin tehdä oma blogi, kun selailin muiden sivuja.
Aika vaikealta tää vaan tuntuu. No täytyy vaan opetella ja yrittää.
Nää lapaset neuloin helmikuun aikana. Poika halusi lempijoukkueensa logon niihin.
Oli vähän hankalaa, mutta tulihan niistä jonkunlaiset. Lankana seiskaveikka.




Miun oma huivi, malli on mulle tutun haminalaisen Kaarina Salomaan ja se on voittanut Modalehden huivikilpailun viime syksynä. Uteliaisuuttani kokeilin, onko se kuinka vaikea neuloa ja eihän se ollut. Neuloin tätä helmikuussa bussissa pelimatkalla. Siis poikani lätkäjoukkueen matkalla.
Tätä kokeili ensin tytär kakkonen, mutta sitten minä merkkasin sen hajuvedelläni ja niin siitä tuli miun oma niinkuin pitikin. Lanka Sandness Garn Kitten Mohair, puikot 10 ja virkkuukoukku 4.